torstai 20. kesäkuuta 2013

Pallokassi rannalle

Tätä puuvillaista pallokangasta löytyi kirpparilta yhteensä 3 verhon verran. Lisäksi löysin yhden raitakapan. Yhteensä näistä 4 verhosta maksoin 3 euroa pienen tinkimisen jälkeen. Verhoissa oli värivirheitä ja sen varjolla oli helppo tinkiä. Pari rantakassia näistä on nyt syntynyt....



sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Keep cup

Tässä mun uusin ekoteko. Ausseissa katselin parissakin eri kaupassa tätä kuppia, joka on todella mainio keksintö. Ei polta kuuma kahvi kupin läpi tuon silikoninauhan ansiosta, eikä se myöskään läiky hörppyaukosta. On kevyt ja muutenkin näppärä. Tämä on jopa barista safe ;) Ja tuli todistettua ettei ulkomailta kannata juuri mitään raahata kun kotimaassa myydän paljon samoja tuotteita. Tämä muki löytyi helsinkiläisestä kahvipuodista.


Paljon nätimpi ja ympäristöystävällisempi kuin kertakäyttökupit!




perjantai 14. kesäkuuta 2013

Raidallinen iPad-pussukka

Tämä iPad-pussukka on virkattu merseroidusta puuvillasta. On sen verran liukasta lankaa, että tein aika paljon kapeamman pussukan kun tavallisesta puuvillasta. Ja hyvin silti sujahtaa iPad pussukkaan. 

Kokeilin tähän samaa temppua kuin koruihin. Tein raidat ihan sattumanvaraisessa järjestyksessä. Aika eläväinen lopputulos tili, mutta pari  samanlaista raitaryhmää tuolta silti pystyy bongaamaan..



maanantai 10. kesäkuuta 2013

Lisää liitutauluja

Vanhat kehykset on musta tosi viehättäviä. Varsinkin jos ne on saanu osumaa ja nähneet elämää. Tämä kehys löytyi saa ottaa-korista. Lasin päälle laitoin Teippitarhasta tilattua liitutarraa. Oli muuten tosi helppo laittaa sitä tarraa, vaikka vähän jänskäsin aluksi miten sen saa siististi. Ja tilauskin toimitettiin supernopeasti :)



lauantai 8. kesäkuuta 2013

Pienelle ja isolle päälle lämmikettä

Kohta se talvi kuitenkin tulee (ei kait kuitenkaan??), joten neuloin pari pitsistä villamyssyä.  Yksi pieneen päähän ja toinen vähän isompaan päähän. Helppoa tekemistä telkkaria katsellessa ja taas tuli tuhottua pari kerää lankoja. Alkuperäinen ohje löytyy dropsilta, mutta muuttelin sitä jonkin verran...

En tiedä onko muilla dropsin ohjeiden kanssa sama ongelma, mutta mun mielestä silmukoita on aivan tuhottomasti. Tuon isomman pipon tein pienemmän pipon silmukkamäärällä, 3,5 puikoilla ja yksinkertaisella langalla. Vaikka mulla onkin aika iso pää, niin tuosta tuli ihan sopiva. 


keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Avainnauhoja osa 1

Ei ehkä voi enää laittaa kevätsiivouksen piikkiin tätä, mutta olen yrittänyt saada tuhottua ja siivottua myös helmivarastoja. Valmiita juttuja onkin syntynyt oikeasti aika kivasti. Nämä avainnauhat on mielestäni vaikka helppoja lahjoja ja näihin saa myös jemmattua helposti yksittäiset helmet laatikoiden pohjalta.


Tässä turkoosissa korussa on myös vähän uusia helmiä. Hieman sorruin kun Hakaniemen kauppahallin toisen kerroksen Figulus-korutarvikekaupassa pyörähdin. Nämä intialaiset lasihelmet oli jotenkin niiiiin ihania. Ja edullisiakin vielä! Hmm... ehkä pitää vähän tilata näitä vielä lisää....




sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Poppanainen kesäkassi

Vakkarikirpparillani olin jo muutamaan kertaan pyöritellyt tätä poppanaista tyynynpäällistä(??). Siististi ommellut saumat ja tuo pussukansuukin jo käännetty. Nyt en voinut enää jättää sitä hyllyyn, vaan sain idean ommella siitä kassi. Sangoiksi leikkasin vanhan nahkavyön, jonka on myöskin kirpparilta löydetty. 



lauantai 1. kesäkuuta 2013

Ostosöverit Tallinnassa

No niin... Tällä viikolla tehtiin kässäkamujen kanssa kesäretki Tallinnaan. Johan oli hulluttelua ja hauskuutta. Kiltisti olin tehnyt henkisen listan, että saan ostaa 4 kerää Huopanen-lankaa, pari kerää hyvää puuvillalankaa ja yhdet puikot. Tässä mitä todellisuudessa ostin:







Mutta puolustuksekseni sanottakoon, että rahaa meni silti yllättävän vähän! Puuvillalangoissa taisi kyllä olla virhe, sillä sain 10 kpl 50 g:n keriä yhteishintaan 3 €! Löydettiin myös kangaskauppa, jossa kaikki tuotteet oli puoleen hintaan. Jo muutenkin edulliset puuvillakankaat olivat siis melkein ilmaisia. Isot puunapit olivat 0,20 € kun ne meillä on pari euroa. En tajua miten siellä voi olla niin paljon paremmat valikoimat kun meillä ja niin paljon edullisemmat hinnat. 

Kaikki nyt hophop käymään Tallinnassa ostoksilla ja nauttimaan mahtavasta vanhankaupungin tunnelmasta.