torstai 31. toukokuuta 2012

Räsymaton uusi elämä

Tein jotain ihan kamalaa. Jotain sellaista josta olen haaveillut jo lähes vuoden. Käytännön toteutusta mietin pitkään ja nyt se on sitten tehty. Leikkelin jonkun käsinkudotun räsymaton. Tuntui todella pahalta leikellä se kun tiesin, että nuo kuteet on ensin leikelty vanhoista lakanoista ja vaatteista, sitten keritty ja kudottu matoksi, jota on pidetty paljon. Vanhat matot ovat mielestäni ihania tarinoita elämästä.

Alunperin ostin toisen maton kirpparilta siinä tarkoituksessa, että tekisin siitä iltalaukun itselleni. Sitten tulin siihen tulokseen etten raaski sitä leikellä. Tämän kynnysmaton löysin Fidan poistomyynnistä ja maksoin tästä alle euron. Muutama muukin matto minulla on nyt jemmassa ja kovasti kyllä tekisi mieli niistäkin tehdä uutta.

Tässä on siis uusi läppärilaukkuni:


Maton hapsut halusin säästää. Kiristin ensin vanhat solmut ja solmin ne yhteen vastakkaisen reunan solmujen kanssa. Leikattavat reunat ensin siksakksasin kolmeen kertaan ennen leikkaamista. Vetoketjureunan vielä viimeistelin kanttinauhalla. Pakko myöntää, että olen myös todella ylpeä pienestä ompelukoneestani joka sinnikkäästi jaksoi surruttaa, vaikka matto oli kaksin kerroin!! Enpä olisi ihan heti uskonut!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti